Tervetuloa TyyliSiskon sivulle


KULTALIITOKSIN Ilta-auringon kultaama hetki jää muistoihin kosketuksen lämpö iholle. Sydämen vahva tunne syvälle ajan hyräilevään tunnetilaan. Pysäyttää ajan kuljettaa mietteitä sydänalaasi lämpösiä lauseita pyyhit kyyneleitä. Mieleesi palaa herkät hetket ihanat odotukset. Ne kulkeutuvat sydämesi mielialaan. Rajattomien polkujen matkaajalle illan rauhaan, joka on kultaliitoksin sidottu _sv_

lauantai 23. joulukuuta 2017

Satujen taika häviää hetkeksi

Viimepäivinä olen kirjoitellut joulukalenterin "taikasatuja", mutta tänään taas miettinyt tätä elämän syvällisyyttä ja sen rajallisuutta. Tänään vietiin isosiskoni kanssa isän ja veljen haudalle kynttilät ja mielen valtasi haikeus ja kova ikävä. Joskus tuntuu, että me ihmiset haemme välillä niitä "pakoreittejä". Pakenemme vaikka juuri näihin "taikasatuihin" välillä. Hulluttelemme ja hassuttelemme, mutta sydämessämme tunnemme valtavaa ikävää niihin läheisiin jotka ovat jo lähteneet enkelin siivin vaeltamaan, mutta tunnemme heidän läsnäolon muutenkin kuin vaan silloin kun käymme heidän haudoillaan. Muistoissa tietysti herkistyy enemmän näin joulun alla. Tänään kun ajeltiin kotiin päin, niin muisteltiin juuri näitä lapsuuden jouluja ja miten kelkalla haettiin lehmän maitoa naapurista. Naurettiin sitä miten syötiin salaa omenoita sanomalehtien kääröistä joita äiti oli laittanut laatikkoon joulua varten. Miten isä aina kummasti häipyi, kun joulupukki tuli jakamaan lahjoja.Kaitsu kertoi miten he olivat tehneet kuusen alle "vale" paketteja koska he halusivat, että muut sukulaislapset luulevat, että heilläkin on paljon lahjoja kuusen alla. Kaitsu oli myös toivonut, että hän saisi sardiinipurkin ja pettymys olikin suuri kun purkissa olikin silliä. Itkuhan pojalta pääsi, mutta ei se kestänyt kauaa kun Nestori Kaitsun ukki keksi, että otetaan ovi irti niin poika saa hurutella siitä autoaan. Pian oli hyvä mieli kaikilla. Jouluna eikä muulloinkaan saisi olla mitään riitaa vaan elää sovussa kaikkien kanssa. Joskus on hyvä antaa itse kunkin periksi, sillä ethän voi tietää mitä huominen tuo tullessaan meille itse kullekin. Muistetaan, että kaikki se hyvä mitä tehdään muille tulee takaisin ja se on kannattanut. 
Ihanaa ja Rauhallista joulua Teille kaikille ja onnekasta vuotta 2018 !
t. Lemmenkulmalta Sisko ja Kaitsu

Hyvä Haltija tuo lisää valoa

Nalle "touhukas, "valonnäyttäjä" ja "tiennäyttäjä" matkasivat eteenpäin. He olivat sopineet, että tapaisivat jo joulupukin ennen aattoa sillä pitihän vielä saada viimehetken ohjeet. Siinä samassa kun he siitä puhuivat, niin joulupukki oli heidän edessään valopuun kanssa jonka Hyvä Haltija oli hänelle tuonut. Kaikki lisävalo olikin tarpeen, sillä usein "porstuat" ovat liukkaita ja niissä ei näe hyvin hämärässä. Tänään pukki vielä antaa viimeiset tarkat ohjeet miten "jakaudutaan", että varmasti kaikki lapset saavat pakettinsa ajoissa. Hyvä Haltija oli myös luvannut tuulen lailla kuljettaa "tiennäyttäjän" pallia, sillä matkaa oli vielä paljon ja pakkanenkin vähän "kipristeli" kaikkien poskia. Nyt jäädään jännityksellä odottamaan aattoa, miten matka jatkuu.
-sv-

perjantai 22. joulukuuta 2017

"Tiennäyttäjä"

Nalle "touhukas" oli saanut avukseen "valonnäyttäjän" ja heidän matkansa jatkuu. Molemmat varmaan miettivät, että jotain puuttuu, tuntuu, että he kiertävät ympyrää. Suulin nurkalta kuuluu pieni ääni ja he näkevät ahkion joka on juuri laitettu nojalle suulin seinälle. Näyttää siltä, että ahkio on isompi kuin tyttö joka oli raahannut sitä monta kilometriä. Nalle "touhukas" ja "valonnäyttäjä" ihmettelivät miksi tytön sitä piti perässään vetää ja he jäävätkin ihmeissään katsomaan kun tyttö nostaa "pallin" ja kantaa sitä heitä kohden. Tyttö nousee "pallille" ja huutaa pienellä kirkkaalla äänellään: Täältä näkee kauas kylien paikat ja joulupukki lähettikin minut "tiennäyttäjäksi". Lähtekäämme siis matkaan tänäänhän on jo 22. päivä eli aattoon on todella vähän enää aikaa. Näemme nyt paremmin kauniit lumiset oksat joiden alta menemme hiiren hiljaa, että kukaan ei aavista meidän olevan lähettyvillä. "Valonnäyttäjä" voi hieman himmentää valojansa kun tulemme kotien pihoille.
-sv-

torstai 21. joulukuuta 2017

Ilman "reki" korttiakin pääsee pitkälle !

Ilta on jo alkanut hämärtymään ja kun katson ulos ikkunasta, niin mikähän siellä "tarkkailee" itse Nalle "touhukas".  Joulupukkihan palkkasi Nalle "touhukkaan" katsomaan ja kulkemaan kotien pihoissa. Nalle "touhukkaalla on ollut tärkeä tehtävä ja vaikka hänellä ei ole sitä "reki" korttia, niin hän otti liiterin seinältä sukset ja lähti niillä "taivaltamaan". Vähän näyttää jo Nalle "touhukas" uupuneelta ja "vilkuileekin" jo ympärillensä, että missä on hänen "valonnäyttäjänsä". Yht´äkkiä hän kuulee jotakin ääniä ja "katsastaa" illan varjoihin, mutta ei se olekaan varjo, vaan hänen ihana "valonnäyttäjänsä" joka tuo terveiset joulupukilta. Lapset varmaan laskee jo päiviä ja öitä jouluaattoon ja niitähän ei ole enää montaa jäljellä, sillä nythän ollaan jo kalenteripäivässä 21. Nalle "touhukaskin" katsoo nopeasti kalenteriaan ja "tuumaa", että onneksi apuvoimia on tulossa sillä yksin on kurja hiihdellä, matka taittuu nopeammin kun mukana on oma "valonnäyttäjä". Nalle "touhukas" ei vielä arvaakaan ketä kaikkea hänen avukseen rientäkään ennen kuin ollaan jouluaatossa.
-sv-









keskiviikko 20. joulukuuta 2017

"No hups keikkaa"

Kalenteripäivä 19 jäikin väliin, kun olin vielä eilenkin niin "tohkeissani" lapsenlapsieni tekemisistä. Iltapäivä ja ilta oli hyvin mielenkiintoinen, kun seurasi miten mielikuvitus "laukkasi" lapsilla ja tekemistä riitti. Kaikkien töiden annettiin rauhassa kuivua ja sitten vielä lopuksi kauniisti paketoitiin. Kotiin vietäväksi tuli kaikenlaista salaperäistä ja tarkkaan "vaarittiin", että ei kukaan nähnyt mitä kassin sisältö oli.
-sv-






maanantai 18. joulukuuta 2017

No nyt tapahtuu !

Kaikki on valmiina lapsenlapsilleni ja askartelu saa alkaa. On helminauhaa, kartioita, kranssia, palloja, liimaa ja maalia ja tietenkin sakset ym. Luulen, että isoäidillä ja Kaitsulla on jännempää, kun odotamme niin innokkaasti mitä lapset saavat tänään aikaiseksi.
-sv-





sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Käden taitoa

Tänään mietin taas miten ihanaa oli kun lapsena sai äidin kanssa askarrella ja miten se on jättänyt jäljet sydämeen. Itsekin äitinä opetin omille lapsilleni käden taitoa ja myöhemmin lapsenlapsilleni. Itsetehty on aina arvokas lahja antaa.  Huomenna mielenkiintoinen päivä, kun lapsenlapseni tulevat askartelemaan isoäidin kanssa. Mitähän jännää sitä tehdään tänä vuonna? se jää nähtäväksi? Ja kuka niitä saa lahjaksi?
-sv-

lauantai 16. joulukuuta 2017

Valmistautumista Lallintalon joulumyyjäisiin

Tälläisiäkin ihania joulukoreja on myytävänä ja Kaitsunkin tekemä joululyhty löysi paikkansa. Tässä nämä tonttu kaverukset kovin touhuavat ja onko havaittavissa pientä "kismaa" kun kaikki vetävät helminauhaa jonka laittavat koriin koristeeksi. Katsellaan kuvaa tarkemmin, niin kyllä siellä ihan sopuisasti sitä laitetaan, niin kuin pitääkin. Läheisten muistaminen ja auttaminen on hyvä muistaa muutenkin kuin jouluna. Vielä myyjäisistä sen verran, että sieltä löytyy kaikenlaisia erilaisia meidän valmistamia käsintehtyjä joulukoristeita, siis tulkaapa joukolla hakemaan viimeiset lahjat jos on vielä jotakin hankkimista.
-sv-

perjantai 15. joulukuuta 2017

Tonttujen kurkintaa

Tonttu "kurkki" aikansa ja ihmetteli kun lapsia ei näkynyt missään. Hän lähti muiden lähitalojen pihapiiriin ja mietti mennessään, että ovatko tämän talon lapset niin arkoja, että eivät uskaltaneet tulla esiin häntä katsomaan. Itse muistan kun lapsen uteliaisuudella kaikki piti selvittää. Aamulla ensimmäiseksi kiersin aina kotitalon ja tarkistin onko pieniä "epämääräisiä" jälkiä lumen pinnalla. Jos pienikin jälki näkyi jossakin, niin sisään juostessani huusin aivan innoissani: äiti, äiti näin tontun jäljet. Isommat sisarukseni nauroivat "katketakseen" sillä he eivät enää uskoneet tonttuihin. Myöhemmin isompana ymmärsin miksi heitä huvitti tämä minun lapsenomaisuuteni, sillä juuri he olivat tehneet nämä jäljet lumeen.
-sv-

torstai 14. joulukuuta 2017

Juhlan tuntua !

Joulun lähestyminen tuo taas muistoja lapsuudesta. Me kaikki lapset innoissamme odotimme jo tulevaa koulun joulujuhlaa sillä olihan siellä jo joulupukkikin joka toi pienet paketit meille kaikille lapsille. Paketissa oli yleensä yksi omena,mandariini, jotakin karkkia ja kynttilä. Meillä tytöillä oli tietysti uudet kauniit mekot ja pojilla rusetit kaulassa ja valkoiset paidat tyylikkäästi ja tytöillä usein oli tietysti rusetit päässä.  Kaikki me lapset lauloimme "elämän riemulla" joulupuu on rakennettu ja me käymme joulun viettohon. Me lapset tulimme kotiin ylpeänä todistukset käsissä. 
-sv-

tiistai 12. joulukuuta 2017

Joulukuun 12 päivä

Tänään on satanut lunta lähes koko päivän ja luonto on todella kaunis, puut loistaa kuun valossa ja voisi pian todellakin laulaa "on hanget korkeat nietokset" Nautitaan tästä ja vaikka kotikaan ei ole vielä ihan "joulu kunnossa" niin ei haittaa. Lapsuudesta muistan kyllä hyvin, että kaikki "puunattiin" lattiasta kattoon ja hyllypaperitkin piti vaihtaa, nyt tehdään helpommalla vaikka rehellisesti täytyy tunnustaa, että on vähän huono omatunto siitä, että ei ole "puunannut", mutta kyllä se joulu tulee vähän pienemmälläkin "tohinalla". Lumilinnoja tai lyhtyjä ei ole vielä ehtinyt rakentamaan, mutta olkoon tämä muistutus siitä, että uloskin pystyisi tälläisen rakentamaan. Tämän lyhdyn askarteli Kaitsu ja se on todella kaunis hämärässä.
-sv-

maanantai 11. joulukuuta 2017

Kotia kohden !

Kalenteripäivä 11 toi mukanaan kauniit lumiset puut jotka löytyi ihan kotitieltä. Ihanaa, että on vähän lunta, niin puutkin näyttää kauniimmilta. Oli hienoa ajella kotiinpäin ja katsella sitä kauneutta jonka hämäryys asetteli puun oksille. Aivan kuin puut olisi kertonut jotakin jouluista tarinaa, miten ne puiden oksat taipui vasten toisiansa. Tänään tuli taas mieleen, että ei se ihmisen mielikuvitus saa mihinkään lähteä vaikka ikääkin tulee, ajatukset harhailee aivan samalla lailla kuin lapsenakin ja synnyttää sisällä erilaisia tarinoita niin lapsuudesta kuin tästäkin päivästä.
-sv-




sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Puurojuhla

Kuvahaun tulos haulle julgranTänään vähän väsyttää, kun oli eilen "kotiseutunsa" puurojuhlissa eilen illalla. Juhlissa oli monenlaista ohjelmaa ja lopuksi laitettiin "jalalla koreaksi" eli tanssittiin. Päivällä oli ollut joulumyyjäiset joissa myös Kaitsun kanssa olimme myymässä omia tuotteitamme joita tässä olemme syksyn aikana askarrelleet. Monenlaista taas tuli mieleen ja ajatuksiin kun oli taas tutussa paikassa. Ihanaa, että tälläiset pienet kylätapahtumat säilyvät vuodesta vuoteen ja vielä "vanhanakin" saa kokea näitä tunnelmia ja palata muistoissa siihen kun lapsenakin juoksi samassa paikassa ja silloin ei vielä ollut tieoakaan mitä elämä antaa ja ottaa, mutta nauretaan kun on naurun aika ja itketään kun itkettää ja muistakaa ilostakin voi itkeä.
-sv-

lauantai 9. joulukuuta 2017

Lunta ja lumienkeleitä


Jolukalenteripäivä numero 9.
Silloin kun olin pikkutyttö, niin maaseudulla oli paljon lunta ja todellakin pysty tekemään lumeen kauniita lumienkeleitä. Meillä oli aina isosiskoni kanssa kilpailu kumpi tekee kauniimman enkelin lumeen ja arvostelijana oli usein isovanhemmat. Niinhän siinä kävi, että koskaan ei kumpikaan ollut toistansa parempi vaan aina teimme yhtä kauniit. Tänä päivänä vaikka sitä tekisi kuinka mieli tehdä enkeleitä, niin se ei ole mahdollista, koska lunta ei ole ollut enää moniin vuosiin niin kuin niissä lapsuuden vuosissa joita tässä muistelen.
-sv-

torstai 7. joulukuuta 2017

Kultalyhty Häijää

Olen tänään pukeutumisneuvojana Kultalyhty Häijäässä. Siellä on myös joulumarkkinat pihalla ihanassa talven tunnelmassa. Markkinat alkaa siinä "ulkosalla" klo 15.00 ja päättyy klo 18.00. Lähtekää katsomaan ja ostamaan ihania itsetehtyjä koristeita ja leivonnaisia ym. Kultalyhdystä löytyy myös kaikkea ihanaa pukin pussiin vietäväksi. Kultalyhdyssä olen paikalla liikkeessä klo 15-18. Trevetuloa ostoksille!
terv. Sisko Vainio TyyliSisko
 

 

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Itsenäisyyspäivä

https://aftershockcem.files.wordpress.com/2011/04/kid-with-candle.jpgLapsuudestani muistan hyvin miten meidän koko perhe lähti viemään kynttilöitä läheisten haudoille ja muutenkin piti hiljentyä siihen päivään. Oltiin kotona koko päivä ja ilta ja kurjaa oli tietysti lapsen mielestä kun ei saanut lähteä kavereiden luo. Kotona poltettiin paljon kynttilöitä ja muistankin, että joskus menin liian lähelle kynttilää ja hiukset vähän "kärvähti" , mutta onneksi haistin nopeasti "käryn" niin ei ehtinyt sattua mitään vakavampaa. Muistan kyllä, että nuhteita sain ja kuulla taas tutun lauseen: Sinä ehdit sitten joka paikkaan. Vilkkaana lapsena kuitenkin otin tästä opikseni ja osasin sen jälkeen varoa. Tämän päivän Itsenäisyyspäivä on erilainen, nykyään kaupatkin on auki miltei joka paikassa ja ihmiset tekevät jouluostoksia kovassa "ihmisvilinässä", mutta muistakaamme kuitenkin hiljentyä ja rauhoittua ja sytyttää kynttilät muistuttamaan meidän oman Suomemme Itsenäisyydestä !
-sv-

tiistai 5. joulukuuta 2017

Kalenteri luukku 5

Tänään on sentään vähän satanut lunta, mutta todennäkösesti sulaa vielä monta kertaa ennen aattoa. Tässä kuvassa Kaitsu on ikuistanut ihanan talvimaiseman ja tämä kuva onkin kuin maisema suoraan minun lapsuudestani.
-sv-

maanantai 4. joulukuuta 2017

Joulutoreilla !

Joulukuun 4 päivä meni vähän viime tinkaan, kun sain kirjoitetuksi. Tässä on ollut kaikenlaista "hääräämistä" kun pitää saada valmiiksi kaikenlaista joulutoreille. Lapsuudessanikin muistan hyvin miten äitikin  "touhusi" meidän lasten kanssa kaikkia koristeita ja siitä varmasti on itsellekin jäänyt tämä koristeiden tekeminen. Me olemme Kaitsun kanssa menossa muutamille joulutoreille ja tälläisiäkin on siellä sitten myynnissä. Muistakaamme kuitenkin hiljentyä ja antaa itsellemme aikaa !
-sv-

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Joulukuun kolmas päivä

Young sisters look at snowfall outsideUlos katsoessa täytyy vaan todeta, että lunta odotellessa ! Sillon kun itse lapena odotti joulua, niin juuri se lumikin teki vaikutuksen, muistan, että sitä oli paljon ja kaikkialla. Rakensin sisarieni kanssa suuria lumilyhtyjä iltahämäriin, kun ei malttanut lopettaa. Olimme keränneet kaikki äidin vanhat kynttilät, että saimme lyhtyyn valoja joita sitten katsoimme "tuvan" ikkunasta . Odotimme jännittyneinä seuraavaa päivää ja nukkumaan mennessä laskimme montako yötä on vielä jouluun.
-sv-