Rakastan
yli kaiken kesää, aurinkoa, vihreää luontoa, kasteista ruohoa, valoisia
iltoja, jopa hyttysten ininää. Ihania pyöräretkiä ilman kiirettä,
eväiden syöntiä kaksin rannalla vieretysten. Sitten tulee syksy, sataa,
tuulee ja palelee, pitää hakea jo enemmän päälle, puhumattakan talvesta
joka jo heti syksyn jälkeen kolkuttaa ovella. Istut sisällä ja
"kyhnötät", mietit: Voi menisipä talvi pian ohi, alkaisi kevät aurinko
paistaan, ruoho vihertämään, tuntuu, että keväällä mielikin virkistyy ja
ajatteleekin selkeämmin. Keväällä on ihana kävellä luonnossa, sitä
"ahmii" kevään raikkautta, kuuntelee lintujen laulua ja puron solinaa.
Pakko myöntää, että olen kevät ja kesä ihminen, en kaipaa kylmää, en
loskaa enkä sadetta, mutta tiedän, että kyllä se kevät sieltä koittaa
kylmän talven jälkeen. Voit heittää villasukat nurkkaan ja juosta
paljain varpain kasteisella nurmikolla, tuntea maan lämmön. Äitimaan
joka hyväilee sinun joka soluasi. Nyt pitää lakata haaveilemasta ja kohdata todellisuus, ehkä vielä on satunnaisia kesä päiviä jäljellä, sitten alkaa syksy ja kylmä talvi, mutta senhän me tiedämme, että se uusi kevät ja kesä koittaa taas pitkän talven jälkeen ja sitä odotamme.
-sv-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti