Tervetuloa TyyliSiskon sivulle


KULTALIITOKSIN Ilta-auringon kultaama hetki jää muistoihin kosketuksen lämpö iholle. Sydämen vahva tunne syvälle ajan hyräilevään tunnetilaan. Pysäyttää ajan kuljettaa mietteitä sydänalaasi lämpösiä lauseita pyyhit kyyneleitä. Mieleesi palaa herkät hetket ihanat odotukset. Ne kulkeutuvat sydämesi mielialaan. Rajattomien polkujen matkaajalle illan rauhaan, joka on kultaliitoksin sidottu _sv_

sunnuntai 17. elokuuta 2025

perjantai 15. elokuuta 2025

Iloinen myyjä vastassa ❤️



 Kyllä oli taas kiva poiketa kangaskauppaan ja sai kuvata taas iloista palvelevaa myyjää,kiitos 🥰

Pyörällä kotiin ja ehti hiukan ennen sadetta, mutta sekään ei olisi haitannut, vaikka olisi vähän kesäsade katsellut ☀️❤️

maanantai 11. elokuuta 2025

Ovet


 Ristiriitaiset ovet 

sielusi taakse piiloutuneena 

elämän janoisena 

täyttäen tyhjät 

autiot tilat 

Rappeutuneet 

mielen ajatukset 


Sydämessäsi on pieni reikä 

joka ei mene umpeen 

kuin täyttyvällä 

rakkaudella 


Sinusta kumpuaa voimaa 

jota siirrät hyvään


Pahuus ei ole enää 

valtiaana


Oven raosta tulviva valo

heijastaa kokonaisia haaveita 


Tarinat ovat ehjiä


Aidoimmillaan katseesta 

jonka olet saanut 

se on koskettanut ihoasi 

kulkenut huulillesi 


Ihanuus on vallannut sinut 

polttavin suudelmin 


Kaikki pelko ja häpeä 

on kaiverrettu iholta 

lähtemään pois 


Poluille tietämättömille 

Sisko Vainio 








sunnuntai 10. elokuuta 2025

No huh, nyt alkaa hahmottua


 Tiedättekö sen tunteen, oot tehnyt monta kukkaa ja monta lappua, alat koota niitä ja huomaat, että ei palat sovi.

Mitä neuvoksi, riittääkö kaikki vai soveltaako, mitään ohjetta ei ole eli miksi antaisin periksi ja riistäisin 🙃

Nyt vain luovuutta peliin ja kukka ja lappu kerrallaan, itseäkin nyt jännittää, mikä on lopputulos 🙆 

Ihanaa sunnuntaita ja kiitos kun ootte ❤️

lauantai 9. elokuuta 2025

perjantai 8. elokuuta 2025

Niin vaihtuu malli 🙃



 Joku aika takaperin laitoin nämä kuvat, mutta yllätys,yllätys sitä mukaan kun lappuja syntyy ja saan neulottua paikalleen, niin malli muuttuu.

Odotan oikein innolla,että saan valmiiksi, mutta nyt alkaa olla hyvällä mallilla,kun on taas jaksanut tehdä ❤️ 

Ihanaa loppuviikkoa ja katotaan koska näkyy tämä koitos valmiina ❤️

Kiitos kaikista ihanista viesteistä ☀️

torstai 7. elokuuta 2025

Tänään taas lanka karkkikaupassa❤️


 Oli taas ihana poiketa lankojen karkkikauppaan, oikein sormet syhyy, että saa ottaa virkkkuukoukun käteen ja aloittaa uuden työn.

Liljan lankakauppaan on aina ihana poiketa,saa aina iloisen hymyn ja hyvän palvelun ☀️

Siinä on vain yksi vika, sieltä ei pääse koskaan pois ilman ostamista, siellä on ihania värejä ja lankoja ja se on jotenkin niin kodikas.

Se ostaminen on ihan oma vika, kun langat ikään kuin tarinoivat,tästä saat kaikkia kivaa, laita minut ostoskoriin ❤️

Kiitos ja taas nähdään 🍀 🌺 

Nauha ja Nappi oikea paikka jos jotain puuttuu❤️






 Asiakaspalvelu on todella hyvä, vaikka etsisi kuinka pientä asiaa tahansa, tänään halusin kuvata blogiini omistajaa ja hymyä riitti, kiitos ❤️

Jos käsityölaatikostanne jotain uupuu,niin olen varma, että Nauhasta ja Napista löytyy.

Kiitos oli taas kiva asioida, kun ovelta asti tuntee, että palvellaan, haet sitten vaikka metrin pitsiä, niin palvelu on moitteetonta.

Kyltti ulkona/ Sinua palvellaan on juuri oikeassa paikassa ❤️

maanantai 4. elokuuta 2025

sunnuntai 3. elokuuta 2025

Ihana pyöräily ilma ☀️


 Pyörät nätisti kiinni ja Kullan rollaattorin nosto vielä pyörän takakorista ja pieni kävelylenkki kävelykadulla ja sitten kotiin ❤️