Olen ollut lähes kaksi vuotta pois blogista. Olen kirjoittanut paljon pöytälaatikkooni runoja sinä aikana ja nyt haluaisin jakaa niitä teidän kanssa. Kirjoittelen tänne ajatuksiani ja runoja omasta elämästäni ja niin kuin Ystävät jotka ovat kuulleet niitä, sanovat, että aivan kuin omasta elämästä. Meillä kaikilla on niin suruja kuin ilojakin. Välillä tuntuu, että jostakin pitää puhaltaa voimaa ja joskus tuntuu kuin kaikki kulkisi itsestään. Sellaistahan elämä on. Kuitenkin me kaikki saamme aina jostakin voimaa ponnistaa ja näitä uusia runojani joita jaan teidän kanssanne on varmasti ripaus rakkautta, ystävyyttä, mutta myös surua. Tänä aikana, kun en ole tänne kirjoitellut, niin on tapahtunut monenlaista. Asioita joita ei tahtoisi ymmärtää ja asioita joille ei vaan voi mitään. Muistetaan kuitenkin, että yritämme löytää aina sen positiivisuuden jostakin kolosta, vaikka se joskus on todella vaikeaa. Meidän ei tarvitse unohtaa surua eikä pettymyksiä, sillä ne kasvattavat meitä ja tekevät meistä juuri niitä ihmisiä mitä olemme.
Tämän runon kirjoitin 2.1.2020
Ohuella sulalla
Kuin kirjoittaisi elämäänsä
ohuella sulalla.
Varoo koko ajan rikkomasta.
Suojelee tanssiessa
auringonlaskuun.
Tärkeitä hetkiä, muistaen.
Löytämisen iloa, kosketuksia.
Minullakin aitoja toiveita,
ei niistä luopumista.
Ottaa kiinni ilmasta
sen ikimuistettavan.
Jatkaa auringonlaskuun
rakkaansa kanssa.
-sv-
