Omenakukkien puuteroimaan pihapolkuun
kuun loisteessa.
Yön kasteen jättämiin jalanjälkiin
kesäaamuisin nurmen poikki.
Istua laiturin päässä
ja pudotella päivänkakkaran
terälehtiä yksitellen.
Taianomaisia loitsuja mielessään lukien.
-sv-
Pelkoko vaanii vai surumielisyys?
Kulkiessasi askeleetkin ovat kuulumattomat.
Sateessa tuijotat jonnekin koskemattomuuteen.
Mitä olet jättänyt taaksesi?
Ihmisen varjo voi olla edessä ja takana.
Omia askeliaan ei kannata pelätä.
Menneet pelkosi voit heilauttaa kivien alle.
Odota auringon nousua ja elämän sykettä.
Kuluta hieman kerrallaan polkusi reunaa.
Älä kastele liikaa itseäsi.
Punainen varjosi suojaa.
Anna itsellesi voimaa hylätä,
siirrä vain todellisia sydämen
kuvia rantahiekkaan.
Kuu heijastaa ne varjoina taivaalle.
-sv-
Pitkään maaseudulla asuttuamme päätimme myydä talomme ja muuttaa kaupungin hulinaan. Ajattelimme, että kun kaikki palvelut ovat lähellä, niin mitä sitä voi muuta toivoa. Emme osanneet edes aavistaa, että miten tälläiset maalaiset voivat tottua, että kävelykadulta kuuluu aina ääniä ja kesä sen näytti meille kirjailmellisesti.
Tässä kohtaa voisi sanoa, että jos on hiljaisuuteen tottunut asuessaan 9 vuotta samassa paikassa ja hiljaisuuden on rikkonut ainoastaan pellolla kuuluva traktorin ääni, niin olihan se aikamoinen myllerrys mielessämme. Korona talvi oli vielä hiljainen, mutta kevättä kohden tuntui siltä, että ihmiset kaduilla ja ravintoloissa olivat levottomia. He halusivat ottaa kiinni kaiken sen menetetyn ajan jonka he olivat viettäneet seinien sisällä.
Jokainen meistä ihmisistä saa tehdä niin kuin haluaa ja jokainen meistä on oma persoonansa. Tämä meille maalaisille oli kuitenkin liikaa. Itselläni tuntui, kuin kaikki seinät kaatuisi ja ahdisti tulla kotiin siihen asvalttiviidakkoon jonka ympärillä ei paljon vihreyttä näkynyt.
Joku varmaan nyt miettii, kuka pakotti miksi ette hakeneet rauhallisempaa paikkaa. Itse uskon vahvasti, että kaikki kokemus tarvitaan elämässä ja kaikella on tarkoituksensa. Tiedän, että on paljon ihmisiä jotka nauttivat asua kaupungin sykkeessä, mutta myös meitä jotka valitsemme toisin. Meidän kokeilu jäi lyhyeksi, sillä halusimme molemmat sitä rauhaa ja että voi avata parvekkeen oven tai ylipäätään istua siellä parvekkeella ja nauttia siitä vihreydestä kaiken keskellä.
Emme ehkä olisi osanneet nauttia tästä kaikesta mitä nyt on jos olisimme heti muuttaneet tähän nykyiseen kotiimme, jossa olemme olleet vasta 3 yötä. Nyt voimme kuitenkin jo varmuudella sanoa, että ihanaa, että pystyimme ja jaksoimme tehdä näin nopeasti muutoksen. Ilman ihania ystäviämme ja lapsiani emme olisi tähän jaksaneet lähteä, sillä muutto on aina raskas ruljanssi käydä läpi. Me selvisimme ja nyt olemme tulleet kotiin johon haluamme juurtua ja olla.
Täällä haluamme herätä ja juoda rauhassa aamukahvimme parvekkeella. Kävellä luonnon helmassa ja nauttia näistä meidän eläkepäivistä. Ajatukset juoksee ja paperille syntyy uusia tarinoita ja runoja. Hiljaisuudessa ajattelen, että kaikilla oli tarkoituksensa.
Rauhan hiljaisuutta
Auringon lämpö selässä.
Puiden katveessa unelmoin elämästä,
jonka sain.
Ajatukset viestittävät sanoja,
yksi kerrallaan, tipahtelemalla pilvien raoista.
Puiden oksat nyökkäävät:
Olet kotona.
Levottomuus takana.
Öiset keskustelut kuin ohimenevä hetki,
joka on poissa.
Kaikki rauha palaa sinuun.
Tasapainottaa.
Ei kiinni otettavia minuutteja.
Vain tämä rauhan pysähdys sieluusi,
joka ei enää vaella .
-sv-
