Tervetuloa TyyliSiskon sivulle


KULTALIITOKSIN Ilta-auringon kultaama hetki jää muistoihin kosketuksen lämpö iholle. Sydämen vahva tunne syvälle ajan hyräilevään tunnetilaan. Pysäyttää ajan kuljettaa mietteitä sydänalaasi lämpösiä lauseita pyyhit kyyneleitä. Mieleesi palaa herkät hetket ihanat odotukset. Ne kulkeutuvat sydämesi mielialaan. Rajattomien polkujen matkaajalle illan rauhaan, joka on kultaliitoksin sidottu _sv_

lauantai 30. kesäkuuta 2018

"Sensuelli" Irma kyläili pitkästä aikaa

Kesä on kiireistä aikaa myös "Sensuelli" Irmalle. Onneksi hän ehti piipahtaa kertomaan kuulumisiaan. Työn ja rakkauden täyteistä on taas hänen elämänsä. Itseasiassa nyt hän odottelee kovasti lomaansa, että pääsee "pyyhkäisemään" hetkeksi työn vähäksi aikaa mielestään ja matkustamaan kauaksi pois. Laittamaan kesämekon päälle ja istumaan rantakalliolla ja vain katselemaan merelle. Istumaan siinä hiljaa, niin, että kuulisi jokaisen laineen miten ne lyövät kallioon. Kävelisi välillä rantaan ja heittäisi kesäsandaalit hietikolle. Kävelisi kivikossa ja kastaisi varpaitansa veteen. Antaisi vain ajan kulua eikä olisi kiire mihinkään. Loma on ihanaa aikaa, taakse jäisi edes hetkeksi se "hektinen" työelämä. "Sensuelli" Irma sanoi myös menevänsä torille josta ostaisi kesän satoa olevat mansikat. Ensimmäinen litra menisi varmaan omaan suuhun, mutta pitäähän talven varallekin jättää eli kaikki loput hän perkaisi pakkaseen. Hänellä mahtuu monenlaista tapahtumaa kesään, on juhlia ja sukujuhlia joihin hän osallistuu mielellään. Puhuttiin myös siitä, miten kesä kannattaisi viettää. Molemmat olimme sitä mieltä, että jokaisesta päivästä kannattaa nauttia oli se sitten sateinen tai poutapäivä. Kesällä riittää monenlaisia tapahtumia ja ainakin yhteen kesäteatteriinkin hän oli lupautunut menemään ystävänsä kanssa.
Syksyllä on taas aikaa istua pöytänsä vieressä ja muistella kesää ja niitä kivoja "reissuja" mitä ne toi tullessaan. Varmasti saamme hänet syksyllä kertomaan kuulumisia ja ehkä myös silloin ehdimme napata pari kuvaakin.
-sv-

Sateisia päiviä

Luonto onneksi puhdistaa välillä ilmaa, ihana tuulen raikkaus ohittaa "otsakiehkurat". Kesä on ollut ihana ja toivottavasti jatkuu vielä pitkään. Pyörälenkilläkin on mukava valita juuri sellaiset reitit, missä näkee talojen ihania pihoja. Nauttii siitä, että näkee ihmisiä jotka ahertavat pihoissaan ja istuttavat ja perkaavat pihamaataan. Olen lievästi kateellinen siinä katsoessani ja ajattelen, että olisipa minullakin tuollainen "viherpeukalo". Minun äidillä on ja valitettavasti emme tytöistä ole kukaan saaneet sitä taitoa ja minä varmasti kaikista vähemmän. Siinä jatkaessani pyöräilyä mietin, että kaikkia ei ihminen voi saada ja osata, kaikissa ei voi, eikä pidäkään olla täydellinen. Jokainen meistä osaa omalla "sarallaan" monenlaista ja älkäämme vähätelkö sitä. Pyöräilen omaan pihaani ja siinä sisään mennessäni mietin, että kasvaisipa minunkin pihassani upeita "kukkaketoja", mutta ehkä ensivuonna. Kaunista oli kaikki mitä näin ja nyt istunkin omaan "lempituoliini" keitän vahvat kahvit ja syön aamulla leipomaani raparperipiirakkaa ja otan esille kirjoja jotka neuvovat, miten saat kaikki kasvamaan ja kukoistamaan.
-sv-

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Juhannus perinteitä

Lapsuudessani isä oli jo hakenut hyvissä ajoin ennen juhannusta koivunoksia vihtaa varten. Me lapset pyörimme siinä ympärillä ja seurasimme isän jokaista liikettä. Olimme aivan innoissamme, kun tiesimme, että saunaan saadaan vihdat joilla isä sitten "huiskii" meitä. Vieläkin muistan sen ihanan tuoksun joka kantautui jo saunakamariin, niin ihana on koivulehtien tuoksu. 
Isä oli taas kysynyt naapuriltamme luvan taittaa muutama koivunoksa, sillä ilman lupaa ei saanut kenenkään mailta ottaa, sen me lapset hyvin tiesimme. Isä kertoi meille lapsille minkälaiset koivunlehtien pitää olla: terveitä, täysikasvuisia ja tietysti vihreitä, niistä tulee hyvä vihta. Vihta piti laittaa myös ehdottomasti asitaan missä oli kylmää vettä ja se piti säilyttää vihtomisen jälkeen viileässä, kuivassa ja varjoisassa paikassa.  Hyvin on jäänyt nämä lapsuuden opit muistiin ja itsekin olen tehnyt monta kertaa vihdan. Lapsuuden sauna oli piharakennuksessa ja vaikka itsellä on nykyään sisäsauna, niin se vihdan haju tuo kuitenkin mieleen aina ne lapsuuden muistot.

-sv-

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Keskikesän taikaa

Muistan miten omassa lapsuudessani me tytöt kerättiin aina erilaisia kukkia tyynyn alle juhannusyönä. Kauas ei saanut lähteä kotipihasta ja äiti istui rappusilla ja odotti. Vertailimme kukkia ja uskoimme siihen, että seuraavana yönä näemme tulevan sulhasemme. Veljet vähän nauroivat tälle meidän jutulle, mutta meitä se ei haitannut.
Aamulla heräsimme virkeänä, emmekä kertoneet mitä unissamme olimme nähneet.
Maaseudulla kuului monenlaisia muitakin asioita juhannukseen. Isäkin oli aina hakenut juhannuskoivut pirtin pieleen ja tehnyt vihdat saunaan. Saunaan mentiin jo hyvissä ajoin, että päästiin koko perhe viettämään Mittumaaria. 
Äiti oli koko viikon leiponut meidän tyttöjen kanssa ja kaikki nurkat ja hyllyt oli puunattu puhtaaksi. Lähettyvillä poltettiin myös juhannuskokko jota lähdimme koko perhe katsomaan. Illalla me lapset pääsimme mukaan isän ja äidin kanssa juhannustansseihin, sillä juhannus oli yleensä koko perheen juhla ja me lapsetkin saimme valvoa niin pitkään kuin halusimme.

-sv-

perjantai 8. kesäkuuta 2018

Tunnelmointia Nizzasta !




Upea kukkamekko ja leveälierinen kesähattu. Salaisuudeksi jäi lähtikö nämä mukaan matkalaukkuun.





















Upea hyväntuulinen Päivi. Vielä on muutama päivä jäljellä ja sitten kotia kohden. Ihana matka ja sitä muistellaan vielä monta kertaa.








lauantai 2. kesäkuuta 2018

Lomakuvia Nizzasta





Päivin ihania lomahetkiä, mietteliäs katse jonnekin kauas !

 Täytyy välillä istua ja levähtää, että jaksaa taas jatkaa matkaa ja ihailla maisemia.
Upea kesähattu ja monenlaista kivaa vielä löytyy kotiin tuotavaksikin. Ihania lomapäiviä!