Tervetuloa TyyliSiskon sivulle


KULTALIITOKSIN Ilta-auringon kultaama hetki jää muistoihin kosketuksen lämpö iholle. Sydämen vahva tunne syvälle ajan hyräilevään tunnetilaan. Pysäyttää ajan kuljettaa mietteitä sydänalaasi lämpösiä lauseita pyyhit kyyneleitä. Mieleesi palaa herkät hetket ihanat odotukset. Ne kulkeutuvat sydämesi mielialaan. Rajattomien polkujen matkaajalle illan rauhaan, joka on kultaliitoksin sidottu _sv_

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Vapun viettoa maaseudulla

Kaikilla meillä lapsena on varmasti ollut erilaisia vappuja? Itse asuin maaeudulla ja siellä ei paljon poikennut vappu ns. normaalista viikonlopusta. Ei ollut "rientoja" kylänraitilla, ehkä jonkinlainen pieni vappujuhla saattoi olla jossakin kauempana mihin ei pyörällä lähtenyt sillä vanhemmilla ei ollut aikaa kuskata meitä lapsia. Vappuna kyllä äiti aina leipoi ison munkkitaikinan joita sitten yhdessä paistettiin ja aika pienestä asti oppi itsekin niitä tekemään ihan taikinasta asti. Simaa tietysti oli myös pöydässä ja rosettileipiä ja vapun kohokohta oli aina varmasti se, että uimaan piti mennä ns. "talviturkki " heitettiin pois oli ilma millainen tahansa. Äiti aina kielsi, että ette varmasti mene vesi on vielä niin kylmää ja tuutte kipeiksi, mutta me "vinkuttiin" niin kauan, että äiti aina lopulta heltyi ja se oli joka vuosi sama juttu. Tottakai meillä oli myös vähän ilmapalloja joita olimme ostaneet lähikaupasta ja itse puhalsimme pallomme. Juoksimme ulkona pallojen kanssa ja joskus eli aika usein kävi kyllä niinkin, että naru irtosi otteesta ja pallo "haihtui" tuulen mukana taivaalle, itkuhan siitä seurasi, mutta pian sitten kuitenkin keksittiin taas uudet leikit.
-sv- 

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Nuoren naisen kauneutta

                                                                         


 Perjantaina Kultalyhdyssä "bruuvailtiin" tälläistä kevään ihanaa pitkää mekkoa. Tyttö ja mekko oli kuin "kesäheinä".














Naisen ja miehen eroavuus rannalle lähdettäessä

Nainen tekee lähtöä rannalle ja ottaa mukaansa kaiken tarpeellisen: Hänellä on aurinkolasit, aurikorasva, tietenkin suojana kaunis hattu ja päälleen hän pukee kauniin kesämekon. Nainen laittaa jalkaansa vielä kauden viimeistä muotia olevat kesäsandaalit tai ihanat "blimblim" tossut. Tietysti naisen rantakassista löytyy myös huulirasva, huulipuna, harja ja kynsisakset. Naisella löytyy myös laastaria ja buranaakin pitää olla mukana varmuuden vuoksi ja todellakin paljon raikasta vettä. Rantakassissa pitää olla myös varavaatteita, toiset kengät ja tietysti myös sateenvarjo ja pieni neuletakki joka suojaa olkapäät jos sää yllättää. Tottakai rantakassissa on myös pyyhe ja ne pienen pienet bikinit. Nainen on valmis lähtemään rannalle ja jos vielä innostuu niin vaikka shoppailemaan kaupungille kun on ottanut aurinkoa tarpeeksi, sillä nainenhan tietää, että aurinko vanhentaa ja sitä pitää ottaa varovasti.
Mies lähtee rannalle hänellä todennäköisesti on mukana uimahousut, pyyhe ja ne on yleensä jossakin muovikassissa, kun taas naisen kassi on ihana rantakassi joka näyttää tyylikkäältä.
-sv-

torstai 20. huhtikuuta 2017

Sateen ääni

Sateen ääni tuo kevään askeleet
se herättää sinut huomaamaan
ensimmäisen leskenlehden
joka pilkistää jo lumen alta
sateen ääni tuo jälleen uuden kevään
joka tavoittaa sinut joka solullasi
aurinko odottaa jo vuoroansa
lämpö valaisee koko tilasi
ja piirtää kaarevan viivan taivaalle
sateen ääni kuuluu jostakin
elämä kantaa tuo uuden mahdollisuuden
kivien altakin paljastuu jotakin
auringon lämpö valaisee koko huoneen
sateen ääni kantaa jostakin peittäen
talven jäljet jonnekin.
-sv-                   

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Tanja poikkesi Kultalyhtyyn !





Tässä Tanja kokeili kaunista tummansinistä pitsistä tunikaa ja päälle kokeiltiin fuksian väristä neulepoleroa. Kokonaisuus oli hyvä ja monikäytöinen ja värit oli Tanjan "väripaletista" viileä kesä.
Tässä asukokonaisuudessa tulee hyvin myös Tanjan kapea uuma esiin.
















Tässä kuvassa Tanjalla oli päällä turkoosin vihreä tunika ja hieman kokeilimme miltä näyttäisi hiukset kiinni sidottuna.






















Tämä armeija henkinen paita lähti Tanjan matkaan. Väriä voi vielä tehostaa pienellä huivilla joka on Tanjan värejä. 
Tanja ei ollut aikaisemmin käynytkään Kultalyhdyssä, mutta tykkäsi vaatteista ja asusteista ja sanoi tulevansa uudelleenkin.
Oli ilo palvella ja etsiä vaihtoehtoja Tanjan pukeutumiseen. 
terv. TyyliSisko

ps. Tanja oli kuin kameran eteen luotu.













tiistai 11. huhtikuuta 2017

Muotisuunnittelija Roger Vivier

Monet kysyvät jo meiltä lapena: Mikä sinusta tulee isona? Tytöt vastaavat usein: sairaanhoitaja, opettaja ja iskelmälaulaja ja poikien vastaus on usein lentäjä tai lakasukoneenkuljettaja. Meillä kaikilla on lapsena haaveemme ja unelmamme ja niin pitää ollakin. Joillakin voi olla haaveena vaikka tulla hyväksi kenkäsuunnittelijaksi tai vaatturiksi ja lapsen haaveet muuttuvat monesti matkan varrella ennen kuin he todellakin alkavat miettiä tosissaan omaa ammattiaan. Mikähän mahtoi olla kenkien muotisuunnittelijan Roger Vivier´n lapsuuden ammattihaaveena ?
Roger Vivier´n näyttelystä on tehty kirja jossa kerrotaan miten upeaa on kenkien suunnitteleminen. Vivier kertoo kirjassaan miten kengällä on "luuranko" ja , että sen "luurangon" pitää olla täydellinen. Roger Vivier peittää luomuksensa kauniilla kirjailulla ja koristeilla, mutta pinnan alla on mittasuhteiltaan täydellinen perusavokas joita näemme myös paljon tämän päivän trendeissä. Kenkien suunnittelussa voi lähestyä kahdesta näkökulmasta, suunnitella kenkä joka on "hetken" villitys tai tehdä työtään syvällisemmin ja henkilökohtaisista ja pysyvämmistä lähtökohdista kuten Vivier. Roger Vivier ei tuntenut tarvetta tehdä jotakin hätäisesti tai tehdä jotakin ensimmäisenä, hänen mielestään kenkä oli valmis sitten kun se hänen mielestään oli ja se saattoi kestää vuosiakin. Vivierille oli aina tärkeää luoda kaunista. Kengät olivat hänelle kuin koruja joita ei heitetä pois. Vivierille tuotti suurta nautintoa nähdä, että kengät käytettiin vuosikausia eivätkä ne käyneet vanhanaikaiseksi. Tämä hieno mies syntyi Pariisissa v. 1913 ja toimi kenkien muotisuunnittelijana ja hän kuoli v. 1998 Ranskassa.
Tänä päivänä tehdään kenkiä vähän eri tyylillä ja eletään "hektisessä" maailmassa, mutta hienoja kenkiä löytyy vieläkin, tarjontaa on valtavasti, mutta rohkenen väittää, että tänä päivänä ei välttämättä ole aikaa muokata sitä Vivierin "luurankoa".
terv. TyyliSisko
 





























keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

TyyliSiskon työkenttä laajenee

Nyt sitten vihdoinkin voin paljastaa salaisuuden. Olen innoissani jo muutaman kerran vihjaillut, että minut löytää huhtik. 7 päivä Pukeutumisneuvojana ihanasta vaateliikkeestä eli aina perjantaisin klo 12.00-17.00.
Odotan mielenkiinnolla mitä elämä tuo tullessaan ja mukavasti on saanut tämän vuoden muutenkin alkaa on ollut värianalyysejä ja vaatekaappien tutkimista ja ihania naisten iltoja. Olen saanut työni puolesta tutustua monenlaisiin ihaniin ihmisiin ja haasteitakin on riittänyt.  Nyt "hypätään" jälleen uuteen haasteeseen ja paikka johon menen on kiikoisissa abc:n pihapiirissä oleva Kukka -ja Lahjatalo Kultalyhty. Tässä liikkeessä todellakin myydään lahjatavaraa ja tehdään ihania kukka-asetelmia, mutta liikkeen sisällä on myös vaatteita ja asusteita. Kannattaa poiketa jos haluat löytää itsellesi jotakin persoonallista ja lisäksi liikkeestä löytyy TyyliSiskon "uniikki" korut.
Nämä kyseiset vaatteet tässä kuvassa ja asusteet ovat juuri tästä liikkeestä. Tervetuloa katsomaan ja ostamaan  Sinulle tämän kevään juhliin tai arkeen sopivaa päälle pantavaa!
terv. TyyliSisko

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Upea kuvauksellinen Piia


Piia oli TyyliSiskon luona värianalyysissä. Ensin katsoimme hänen tyylipersoonallisuuden ja Piialle tuli "vahvasti" luonnollinen ja hän sanoikin, että pitää paikkansa hän pukeutuukin yleensä rennosti ja kun hiuksissa on hyvä leikkaus ja väri, niin hänen ei tarvi niitä laittaa ja tässä kuvassa näkyykin hyvin miten onnistunut on väri ja leikkaus. 
Piian väribaletiksi tuli tumma syksy ja tämä huivi onkin väreiltään ihana Piian kasvoja vasten. Puhuimme siitä, että kun Piia lähtee ostoksille hänen on aina hyvä muistaa ostoksilla ollessaan kultaisia pohjasävyjä ja juuri tummat mausteiset värit pukevat häntä.
Piia sanoikin, että nyt vaatekaapin sisällön tutkiminen, mitä sieltä löytyy ja mahdollisesti myös uusien vaatteiden ja asusteiden ostoon. 
Meillä oli mukava iltapäivä ja varmasti tapaamme vielä pukeutumisen merkeissä. Kiitos Piia !
terv.TyyliSisko