Tervetuloa TyyliSiskon sivulle


KULTALIITOKSIN Ilta-auringon kultaama hetki jää muistoihin kosketuksen lämpö iholle. Sydämen vahva tunne syvälle ajan hyräilevään tunnetilaan. Pysäyttää ajan kuljettaa mietteitä sydänalaasi lämpösiä lauseita pyyhit kyyneleitä. Mieleesi palaa herkät hetket ihanat odotukset. Ne kulkeutuvat sydämesi mielialaan. Rajattomien polkujen matkaajalle illan rauhaan, joka on kultaliitoksin sidottu _sv_

maanantai 19. marraskuuta 2018

Huikea matka

TyyliSiskon blogi aukaistiin 2015, kun valmistuin Eat pukeutumisneuvojaksi ja matka on todellakin ollut huikea. Olen nöyrästi kaikille kiitollinen, kun olette jaksaneet kulkea tällä matkalla. Välillä olen kirjoitellut todellakin muutakin kuin tyylistä ja muodista. Kirjoittanut tänne ajatuksiani ja Esikoisteokseni Pysähdyskin tuli kirjoitettua jonka Kaitsu niin upeasti kuvitti. Kaitsu on myös vastannut koko blogin ollessa kuvista. Meillä on ollut innokkaita malleja ja olemme saaneet hyvin erilaisia kuvia. Kaikesta tästä olen myös Kiitollinen.
Kiitos kaikista ihanista Yv viesteistä joita olen saanut matkan aikana. TyyliSskon blogia on seurattu 53 maasta ja kävijämäärä on yli 30 000 tällä hetkellä.
Nyt on tullut aika pitää vähän taukoa, kirjoittaminen on ollut ihanaa, mutta nyt puhaltaa uudet tuulet ja kirjoittaminen jatkuu muissa merkeissä. Aika ei riitä kaikkeen, niin mielelläni kuin olenkin pitänyt tätä blogia. Joskus on laskettava omat voimavaransa ja irroitettava, sillä joka paikkaan ei ehdi, eikä kuulukaan ehtiä.
TyyliSiskon blogi jää nyt pienelle tauolle, että jaksan puurtaa uuden asian edessä.
Kiitämme kaikkia meitä seuranneita ja odotamme, että tulee taas se päivä, kun TyyliSiskon blogin sivut alkavat elää uudelleen, mutta nyt Teille kaikille ihanaa loppuvuotta ja onnekasta tulevaa vuotta 2019.

terv. Sisko Vainio
       TyyliSisko

lauantai 3. marraskuuta 2018

Syysmuotia

Minulla on tapana liikkua aina kaupungilla ja seurata katukuvassa, minkälaisia vaatteita ja asusteita on naisilla päällä. Tänä syksynä olen huomannut, että sametti näkyy kaiken ikäisillä, niin housuissa kuin takeissakin.
 Väriskaala on useimmiten ruskean eri värit, mutta viininpunainen ja tiilen punainen myös näkyy ja vihreän eri sävyt.
 Edelleen syksyssä näkyy klassikkona ruutuhousut, niin leveänä kuin kapeanakin. Rikkinäiset farkutkaan ei ole hävinnyt, niitä näkee edelleen ja nuorilla varsinkin lyhkäsiä housuja, tennarit ja se paljas osa nilkasta. 

Asusteina voisi sanoa, että huivit ovat lämpimiä ja suuria, korut ovat isoja ja näyttäviä ja kengissä on paljon solkia ja niittejä.

Todella paljon näkee myös tekonahkaisia housuja ja hameita ja ehkä suurin muoti on tekoturkikset joita löytyy monessa värissä, on yksiväristä ja kirjavaa. Takit ovat, kuin ne olisivat pari numeroa liian isoja kantajansa päällä, mutta se kuuluu asiaan.
 Muistakaamme kuitenkin aina se, että mitä tahansa puemmekin päälle, on se sitten klassista tai viimeistä muotia olevaa, niin se pitää tuntua todella hyvältä, teille sopivalta ja oman itsenne näköiseltä. Jokaisella meillä on oma tyylimme ja olkaamme siitä ylpeitä.

Syysterv. Sisko Vainio TyyliSisko

perjantai 2. marraskuuta 2018

Liekki

Illan hämärtyessä,
istut ja katselet
kynttilän liekkiä.
Miten puhdas onkaan
mielesi,
kaikista tukkosuudesta,
tiellesi saatettavista
murheista.
Liekki henkii
rauhaa ympärillesi.
Suunnatonta hyvää oloa.
Se kirkastaa ja vahvistaa
ja näyttää valon sinuun.
Yhdistäen kaiken tarpeellisen.

-sv-