Tervetuloa TyyliSiskon sivulle
KULTALIITOKSIN Ilta-auringon kultaama hetki jää muistoihin kosketuksen lämpö iholle. Sydämen vahva tunne syvälle ajan hyräilevään tunnetilaan. Pysäyttää ajan kuljettaa mietteitä sydänalaasi lämpösiä lauseita pyyhit kyyneleitä. Mieleesi palaa herkät hetket ihanat odotukset. Ne kulkeutuvat sydämesi mielialaan. Rajattomien polkujen matkaajalle illan rauhaan, joka on kultaliitoksin sidottu _sv_
sunnuntai 31. heinäkuuta 2016
torstai 28. heinäkuuta 2016
Piilossa katseilta
Aurinko " porotti" jo täysillä heti aamusta. Nuoripari lähti paljain jaloin kävelemään polkua pitkin rantaan.Tänään oli tyttö ottanut mukaansa keltaisen päivänvarjonsa, jonka alle voi hyvin suojautua välillä istumaan ja haaveilemaan tulevaisuudesta...
tiistai 26. heinäkuuta 2016
perjantai 22. heinäkuuta 2016
sunnuntai 17. heinäkuuta 2016
Ullakon kätköistä
Viimepäivinä olen paljon miettinyt lapsuuttani ja muistoja joita olen kätkenyt sydämeeni. Tämän kuvan tytöt etsivät aarteita ullakon kätköistä, aivan kuin minäkin aikoinaan isosiskoni kanssa. Vanhasta kirstusta löytyi aina kaikkea kivaa, äidin vanhat sinapin keltaiset korkokengät ja ihana "kesäkretonki" joka oli äidillä ollut nuorena. Kirstusta löytyi myös vanhoja rakkauskirjeitä joita äitimme oli saanut isältämme.
Kinastelimme isosiskoni kanssa kumpi ensin saa laittaa äidin korkokengät jalkaansa ja kulkea niin kuin hieno nainen kulkisi. Se oli ihanaa aikaa ja muistot pysyvät aina sydämessä. Mitähän nämä tytöt ovat löytäneet kätköistä?
perjantai 15. heinäkuuta 2016
Leppoisaa tunnelmaa iltatorilla
TyyliSisko oli miehensä kanssa myymässä Uudenkaupungin iltatorilla ja kauppa kävi ihan mukavasti. Kaitsu sai myös ikuistaa tämän kuvan henkilöt, jotka jatkoivat matkaansa TyyliSiskon tekemien hattujen kanssa. Ilo oli huomata, että hattu käy myös miehille ja niin kuin kuvasta näkyy jokainen laittaa hatun omalla tavallaan.
sunnuntai 10. heinäkuuta 2016
torstai 7. heinäkuuta 2016
keskiviikko 6. heinäkuuta 2016
maanantai 4. heinäkuuta 2016
lauantai 2. heinäkuuta 2016
Hilma ja Tyyne jälleen vauhdissa

perjantai 1. heinäkuuta 2016
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)