Tervetuloa TyyliSiskon sivulle


KULTALIITOKSIN Ilta-auringon kultaama hetki jää muistoihin kosketuksen lämpö iholle. Sydämen vahva tunne syvälle ajan hyräilevään tunnetilaan. Pysäyttää ajan kuljettaa mietteitä sydänalaasi lämpösiä lauseita pyyhit kyyneleitä. Mieleesi palaa herkät hetket ihanat odotukset. Ne kulkeutuvat sydämesi mielialaan. Rajattomien polkujen matkaajalle illan rauhaan, joka on kultaliitoksin sidottu _sv_

torstai 19. tammikuuta 2017

Hilman ja Tyynen "hiekkasavotta"

Mitä olisi alkava vuosi ilman Hilman ja Tyynen seikkailuja? Naiset olivat heränneet jo aamuvarhaisella sillä heillä oli iso urakka edessä. Naiset olivat luvanneet hiekottaa tien postilaatikolle ja he olivatkin päättäneet hakea kottikärryt avuksi. Hilma työnsi ja Tyyne sirotteli hiekkaa ämpäristä jonka hän oli löytänyt navetan vintiltä ja hiekan he löysivät Nestorin hiekkasäkistä. Tunnetusti naiset olivat iloisella päällä ja vaatteet ja asusteetkin oli taas katsottu "vimpan" päälle. Hilmalla oli käsilaukkukin mukana koska eihän sitä koskaan tiedä koska joutuu peilin ottamaan esille ja punaamaan huuliaan. Naiset saivat yhteisvoimin urakkansa valmiiksi ja "tuumasivat" nyt on tie hiekoitettu, että voidaan turvallisesti hakea posti, sillä eihän sitä tiedä kuka yllättää kirjeellä tai kortilla kun Hilma ja Tyyne olivat olleet kesäisellä risteilyllä maatalousnaisten kanssa ja siellä oli numeroita ja osoitteita vaihdettu.
"Hiekkasavotan" jälkeen Hilma oli luvannut tarjota kahvit ja kyllä se nyt maistuikin ja ehkä vielä jostakin piilosta löytyisi konvehtirasiakin.
-sv-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti