Tervetuloa TyyliSiskon sivulle


KULTALIITOKSIN Ilta-auringon kultaama hetki jää muistoihin kosketuksen lämpö iholle. Sydämen vahva tunne syvälle ajan hyräilevään tunnetilaan. Pysäyttää ajan kuljettaa mietteitä sydänalaasi lämpösiä lauseita pyyhit kyyneleitä. Mieleesi palaa herkät hetket ihanat odotukset. Ne kulkeutuvat sydämesi mielialaan. Rajattomien polkujen matkaajalle illan rauhaan, joka on kultaliitoksin sidottu _sv_

sunnuntai 30. tammikuuta 2022

Neiti suppusuu

Siinä hän istuu täysin omassa rauhassa, niinkuin ei mitään tietäisi, että häntä tuijotetaan tällähetkellä. Mietitään miksi hän istuu tuossa kukkapurkin juurella ja onko hällä jotain asiaa. Tämä neiti suppusuu on tullut kertomaan, että nyt kun kaikkien pitää olla enemmän ja enemmän kotona, niin miksi ei voisi alkaa vaikka tekemään tälläisiä tai mitä muuta tahansa. 

Muistetaan kuitenkin mitä tahansa teemmekin, niin tehdään se sydämestä ja kyllä sitä voi olla ihan vaan tekemättä mitään, niinkuin tämä neiti suppusuu. 

Tärkeintä on uskoa huomiseen ja mennä yksi päivä kerrallaan eteenpäin. Vielä tulee se ihana päivä, kun voimme taas kulkea ja mennä vapaasti ja osaamme vamasti nauttia siitä aivan eri tavalla, kuin ennen.

-sv-




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti