Kannattaa olla varovainen, kun ulkoilee, mutta ilma oli ihana, ehkä oli jo vähän liikaakin päällä.
Odotatteko jo kovin kevättä?
Minä odotan en ole ollut koskaan talvi ihminen.
Mukavaa viikonloppua Teille ❤️ Sisko
Odotatteko jo kovin kevättä?
Minä odotan en ole ollut koskaan talvi ihminen.
Mukavaa viikonloppua Teille ❤️ Sisko
Harjoitukset on ollut mielenkiintoisia ja voimasnnuttavia 🥰
Odotamme innolla uuden esityksen valmistumista, että pääsemme taas keikalle ♥️🩵❤️
Itku tuli,kun luin aina uudestaan ja uudestaan sähköpostiani.
Tätä salaisuutta olen pitänyt 8 kk sisälläni ja nyt tämä on kädessäni.
Viimeyönä näin untakin, että kirjat olivat rikki ja niitä ei ollut oikea määrä, mutta tänään kun avasin paketin, niin kaikki oli todella hyvin pakattu ja ehjiä oli.
Tämä on 4 runokirjani ja ensimmäinen, jonka olen saanut kustantajan kautta.
Siihen kuului monta työvaihetta ja kerron niistä myöhemmin lisää 🥰
Sydänjuuri kirjani löytyy Prisman verkkokaupat ja suomalainen kirjakauppa ja akateeminen kirjakauppa ☀️
Olen onnellinen ja täynnä kiitollisuutta ja riemua ja hei tätä voi myös tilata minulta suoraan jos haluaa vielä omistuskirjoituksella ❤️
Ihanaa keskiviikkoa Teille ❤️ Sisko
Lopuksi sidoin ihanan ruusuisen huivin, joka sopii hyvin värimaailmaan kokonaisuudeksi ☀️
Yhdistelkää rohkeasti tärkeää on se, että kokonaisuus on itsensä näköinen ja viihdyt. Minä voisin lähteä maaliskuussa tässä kokonaisuudessa vaikka neljännen kirjani Sydänjuuret julkkareihin, joista kerron vielä lähempänä ❤️
Ihanaa alkavaa viikkoa Sinulle ☀️ ❤️ Sisko
Ristiriitaiset ovet
sielusi taakse piiloutuneina
elämän janoisena
täyttäen tyhjät autiot tilat
Rappeutuneet
mielen ajatukset
Sydämessäsi on pieni reikä
joka ei mene umpeen
kuin täyttyvällä rakkaudella
Sinusta kumpuaa voimaa
jota siirrät hyvään
pahuus ei ole enää valtiaana
Oven raosta tulviva valo
heijastaa kokonaisia haaveita
Tarinat ovat ehjiä
Aidoimmillaan katseesta
jonka olet saanut
se on koskettanut ihoasi
kulkenut huulillesi
Ihanuus on vallannut sinut
polttavin suudelmin
Kaikki pelko ja häpeä
on kaiverrettu pois
Poluille tietämättömille
❤️Sisko
Tämä neljäs on kustantajan kautta ja laitan myöhemmin vielä mistä sitä saa tilata ym.
Olen todella onnekas ja pitänyt ja vaalinut tätä salaisuutta 8 kk, mutta nyt siitä tulee totta ❤️
Kerron myös koko 8 kk projektista,miten se edistyi ja piti sisällään.
Sain vaikuttaa myös kirjan kanteen ☀️
❤️Sisko
Olen ollut siitä tosi hiljaa, mutta tässä vähitellen aukaisen suurta salaisuutta ✨☀️🥰
Maaliskuussa tapahtuu jotain niin ihanaa, pikkuhiljaa availen tätä salaisuutta ja toki voitte arvata mistä on kyse ☀️
Mukavaa päivää Teille ❤️
❤️Sisko
Tähän laitoin plim plimiä alas, niinkuin takissakin on, mutta kuvan kengät ei näy hyvin. Vaihtoehtona kävisi myös hopeanmatta nilkkurit, joita olen käyttänyt aika usein eri pukeutumisissa ☀️
Ihanaa päivää Teille ❤️ Sisko/ TyyliSisko
Haaveilla ja unelmoida, istua laiturilla ja upottaa varpaansa kylmään veteen ❤️
Ihanaa pakkaspäivää juuri Sinulle ❤️ Sisko
Alla on leveät housut,jotka on nilkka pituiset ja samasta materiaalista mekko. Molempia voi pitää myös erikseen, mutta yhdessä ne luovat erilaisen jännittävän kokonaisuuden.
Asusteisiin tälläkertaa valitsin pitkät helmet, jossa myös metallisia rinkuloita, kengät josta ei nyt kuvas ovat mattapintaiset hopeiset matalat nilkkurit. Mietin laitanko hatun vai huivin ja päädyin sitomaan Siiri Sofialle huivin kauniisti ja sopi mielestäni paremmin kokonaisuuteen. Miten teidän mielestä ❤️
Asusteisiin en lisäisi muuta,sillä huivi ja koru antavat sen ilmeen ☀️
Viimeisenä heitin lähes puoli huolihuolimattomasti ihanan farkkutakin, jossa hapsuja takana ja ihanasti kirjoiltu ❤️
Tänään tälläistä ja tällä kokonaisuudella voi lähteä vaikka iltaa istumaan ystävän kanssa tai kaupungille miettietyneenä omiin ajatuksiin 🙆
Rentoa pukeutumista ja nyt taas on hyvä muistaa, mistä itse pitää,niin ehkä toinen ei pidä. Tämä on juuri se rikkaus, että olemme erilaisia ja ei ole olemassa väärää tai oikeata pukeutumistyyliä, ollaan ylpeitä siitä mitä olemme ❤️
Ihanaa päivää Teille ❤️ TyyliSisko
Seuraavaksi laitoin siihen keitettyyn kahviin, joka oli isossa kattilassa liedellä tämän alushameeni.
Annoin olla yön yli sen siinä kattilassa ja upotin sen vielä hyvin sinne tuli kuumaan kahviin.
Aamulla virutin monta kertaa ja viimein vesi oli kirkasta.
Sitten laitoin Siiri Sofian eli mallinukkeni päälle sen kuivumaan.
Väri on nyt hienostunut vähän mokkaan menevä vivahdus☀️
Alushameeni sai nyt aivan uuden värin kotikonstein ja mikä parasta, aivan ilman myrkkyjä☀️❤️ Sisko
Saapi nähdä mikä on lopputulos, mutta työ on vielä kesken.
Väri on alkuperältään luonnonvalkoinen ja tavoittelen punaisen vivahdetta, itseänikim jännittää,mutta katsotaan.
Ihanaa sunnuntaita Teille ❤️ Sisko
Nyt voin kertoa, että tämä kuva liittyy siihen, mitä olen salaillut ja maaliskuussa ehkä jo tämä asia selviää ❤️
Muistakaa olla aina ylpeitä itsestänne, niin olen minäkin tässä opetellut tätä asiaa ja nyt voin sanoa, että olen ❤️
Ihanaa iltaa teille ✨
❤️Sisko
❤️ TyyliSisko
Minä koen aina epäonnistuneeni,ei ole minun juttuni. Ihailen ihmisiä, jotka vaan menevät kameran eteen , kuvaaja ottaa kuvan ja kaikki on täydellisiä kuvia,hymy sopiva ja luonnollinen.
Joskus, kun joku ottaa varkain kuvan, niin saatan minäkin onnistua ja varsinkin,kun kuva on vähän epätarkka 🙆
Mitä meiltä te olette onko tuttua vai onnistutteko aina kuvatessa?
❤️Sisko
Kiitos Teille kaikille ihanille viesteistä, joita olette laittaneet ja ihanaa päivää Sinulle ❤️
Kiinnitin verhoon ja oli valmis ❤️
Oletteko tehneet vastaavanlaista virkkasmalla tai huovuttamalla?
Kiitos teidän yksityisviesteistä 🥰
Mukavaa sunnuntaita Teille ✨ 💖
Keväällä, kun nähdään varmaan seuraavaksi,niin hän jo kävelee,sitä odotellessa ❤️🩵
Muoti ja tyyli miten päin sitä miettii se on jokaisella oman näköinen. Toiset haluaa seurata muotia ja olla edelläkävijöitä ja sekin on hyvä, mutta ihania luomuksia voi yhtä hyvin löytää tasokkailta kirpputorilta. Tähän voisin laittaa punaiset paksupohjaiset nilkkurit, toinen taas voisi laittaa kauniit avokkaat.
Tämä on mielestäni aika rento kokonaisuus, mitä teidän mielestä?
Kiva kuulla aina teidän mielipiteitä ❤️
Ihanaa alkavaa vuotta 2026
❤️ TyyliSisko
Ihanaa rauhaisaa ja sydämen täyteistä vuotta Teille kaikille ✨❤️
❤️Sisko