"Tyhjä syli"

Elämässä tulee hetkiä kun huomaat herätessäsi, että sinulla on "tyhjä syli". Tuntuu, että kaikki se rakkaus mitä olet antanut elämäsi aikana häipyy pois jonnekin kaukaisuuteen. Mietit hetken, teet itsellesi kysymyksen. Miksi? enkö antanut tarpeeksi rakkautta? Olisiko pitänyt näyttää paremmin myös huonot päivänsä? Liian usein vain olit tyytyväinen vaikka sisälläsi sattui, ajattelit, että enhän minä saa tuoda esille omia tuntemuksiani, mikä satuttaa. Vuosien aikana on ymmärtänyt, että miksi en juuri minä itse saa sanoa, että sydämessä "kouristaa". Eihän se tarkoita, että en olisi elämääni tyytyväinen, mutta olen joskus ennenkin kirjoittanut siitä, että miltä tuntuu, kun on "kuvainnollisesti" kiven alla. Mistä löytyy voima nousta sieltä? Uskon, että meillä monella on samanlaisia kokemuksia ja mietimmekin juuri tällä hetkellä, että vaikka se "satuttaja" olisi vaikka läheinenkin, niin me emme voita sillä mitään, että olemme vaan hiljaa vaan meidän pitää sanoa ääneen se mitä sisällämme tunnemme. Usein olen myös kirjoittanut tuntemuksia siitä, että päästää vanhasta irti ja elää tätä elämää. Kuitenkin kun aina välillä tunnet niitä "kouristuksia" sydämessäsi, niin anna tulla vaan kaikki eihän sanat sinua riko. Vaikka välillä mietinkin näitä "syntyjä syviä" niin olen kuitenkin onnellinen, että minulla on oma rakas rinnallani joka jaksaa minun kanssa nämä "tuulet ja tuiskut". Olkaa onnellisia läheisestänne, mutta kohdatkaa myös huonot päivänne ja nauttikaa taas siitä, että aurinko paistaa kirkkaasti sisimmässänne vaikka tiedätte, että ukkospilviäkin voi jo olla näkyvissä, mutta tehän osaatte jo väistää iskut ja jatkatte matkaanne.
-sv-