Viime päivinä elämässä on menty taas aika vuoristorataa, mutta tänään ainakin saatu yhteen asiaan vastaus ja onneksi myönteinen. Paljon saa kevään aikana vielä pieni ihminen ihmetellä ja toivottavasti kaikki menee hyvin. Mikään ei ole kamalampaa kuin, että läheisellä on jotakin ja et pysty auttamaan, mutta läsnäolo on silloin kaikki mitä pystyt toiselle siirtämään. Se on valtava voima ja sillä siirtää isompiakin vuoria. Viimeviikkojen tapahtumat ja jatkuvat jännitystilat saivat tarttumaan kynään ja sen haluan jakaa teidän kanssanne. Olen nöyrästi kiitollinen niistä ihanista monista viesteistä joita olen saanut siitä, että kirjoitan taas plogiani. Kiitollinen siitä, että kuulen miten runoni koskettavat.
Surun kengät
Haaveilen, sanoit.
Toivoisin niin kovasti,
että saisit olla
täynnä iloa.
Surun kenkiä
en taakaksi,
sinulle halua,
jos joudut niillä
kulkemaan,
silti toivon,
että vain hetken
olisi raskaampaa.
Löytyisi takaisin
se elämän
käännekohta.
Uusi parempi sunta.
Elämänmyönteinen.
Surun kengät
riisuttuasi
valo ei paista
niihin heti,
mutta vähitellen
huomaat,
että kengät keventyvät.
Uskallat toivoa
ja nähdä
maailmaa uusin
silmin.
Olit käynyt syvällä,
halusit tulla takaisin.
Kaikki näkyy paremmin.
Elämän lahja,
kauniit sanat.
Puhdistus joka tapahtui,
muutti sinut nauttimaan
elämän pienistä
pisaroista.
Tahdot antaa siitä
jokaiselle.
Kävit surun kenkien
kautta elämään.
-sv-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti