Tervetuloa TyyliSiskon sivulle


KULTALIITOKSIN Ilta-auringon kultaama hetki jää muistoihin kosketuksen lämpö iholle. Sydämen vahva tunne syvälle ajan hyräilevään tunnetilaan. Pysäyttää ajan kuljettaa mietteitä sydänalaasi lämpösiä lauseita pyyhit kyyneleitä. Mieleesi palaa herkät hetket ihanat odotukset. Ne kulkeutuvat sydämesi mielialaan. Rajattomien polkujen matkaajalle illan rauhaan, joka on kultaliitoksin sidottu _sv_

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Pitsin värjäystä !

Todella mielenkiintoinen päivä, tänään olen värjännyt luonnon mukaisesti pitsiä. Otin muutaman palan erilaisia valkoisia pitsejä ja tein erilaisia kokeiluja. Laitoin kattilaan vettä ja siihen likoomaan ruusunmarjateetä, veden väri muuttui tummanpunaiseksi, kun annoin kiuhua jonkun aikaa. Upotin valkoisen pitsin teehen ja pyöritin sitä siellä jonkun aikaa. Pitsi muuttui kauniiksi pinkiksi. Jatkoin kokeiluja: laitoin minttuteetä ja pikakahvia sekaisin veteen ja siihen laitoin nyt tummansinisen pitsin palan ja se muutti väriä miltei mustaksi. Kokeilin vielä samaan kahvi/tee sekoitukseen valkoista pitsiä ja se muuttui kauniin vaalean ruskeaksi. Nostin kaikki kuivumaan ja vielä varmaan pitäisi testata päästääkö ne väriänsä kun ne pesee tämän käsittelyn jälkeen.
Varmasti teillä monella on kokemusta pitsin värjäämisestä eri keinoin? Olisi mielenkiintoista kuulla miten olette värjänneet? ja miten hyvin tämä väri on pysynyt?

Yritin myös tehdä luonnonmukaisen kovetuksen käyttäen perunajauhoa ja vettä, siitä tuli kiisselimäistä jota sitten "tuputin" pitseihin, mutta tämä ei mielestäni oikein onnistunut. Onko teillä hyvää kovetus "kikkaa"? 














2 kommenttia: