Tervetuloa TyyliSiskon sivulle


KULTALIITOKSIN Ilta-auringon kultaama hetki jää muistoihin kosketuksen lämpö iholle. Sydämen vahva tunne syvälle ajan hyräilevään tunnetilaan. Pysäyttää ajan kuljettaa mietteitä sydänalaasi lämpösiä lauseita pyyhit kyyneleitä. Mieleesi palaa herkät hetket ihanat odotukset. Ne kulkeutuvat sydämesi mielialaan. Rajattomien polkujen matkaajalle illan rauhaan, joka on kultaliitoksin sidottu _sv_

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Eijan ja Tinon Rakkauden juhla

Eija pyysi minua kaasokseen vuotta aikaisemmin ja myös omaa kaksoissiskoaan Maaritia. Molemmat olimme otettuja tästä kunniasta. Ennen puvun valitsemista olin tehnyt Eijalle värianalyysin, josta alapuolella näettekin hänen väripalettinsa. Lämmin kevät. Kerroin Eijalle, että mitä hänen on hyvä ottaa huomioon ostoksella käydessään kun valitsee värejään. Ajattele aina sanoja heleä, lämmin (keltainen) ja raikas. Kun TyyliSiskona lähdin Eijan kanssa valitsemaan hänelle hääpukua, niin tärkeää oli, että puku on morsiamen näköinen, sopii hänen vartalonmuodolleen ja lisäksi ehdottomasti halusin lähelle hänen kasvojaan kultahohtoa joka todellakin sopii Eijalle. Huivi oli ripaus"glamouria" puhumattakaan kultahohtoisesta iltalaukusta ja kengistä. Koru joka Eijalla oli kaulassaan on TyyliSisko suunnitellut. Tässä kuvassa Eija on jo meikattu ja hiukset laitettu, kengät vielä jalkaan, niin juhla saa alkaa.


                                                                             

 Eija ja Tino vihittiin Kokemäen kirkossa 26.3.2016 klo 15.00. Vieraat ovat jo paikallaan, hääparia odotellaan jännittyneenä.


Tässä kaasot Maarit ja Sisko hymyssäsuin katselevat jo ovelle päin ja ovat valmiina odottamassa.


































   Rauhallisesti kävely sujuu ja vähän vielä ollaan vakavina alttarille mentäessä. Upea pari.                                                                                              



 Pappi on alkanut pitämään puhetta ja Eija Tino kuuntelevat tarkasti ja painavat mieleensä lauseet: niin myötä kuin vastoinkäymisissäkin aina kuolemaan asti.

























 
 Pappi rukoilee ja pyytää Eijaa ja Tinoa polvistumaan alttarille. Tino ottaa sormuksen taskustaan ja pujottaa sen Eijan nimettömään.

                                                                     

Morsiuspari kuuntelee kun kaaso Sisko laulaa morsiusparille Hymni rakkaudelle.










      



Nyt ollaankin jo selvästi vapautuneempia ja tuttuun tapaan Eijalla hymy kasvoilla. Onneksi olkoon rouva ja herra Tuominen.














Tulevaisuus on valoisa ja yhteiselämä naisena ja miehenä voi alkaa. Eija ja Tino eivät halunneet perinteistä riisinheittoa tai saippuakuplien puhaltamista. Kirkon edessä odotti heitä "hääkyyti" ja sillä he lähtivät kohti häätaloa pienen kiertoajelun jälkeen, että kaikki häävieraat ehtivät paikalle.




                                                                      
  

1 kommentti:

  1. Hääpäivän tunnelma oli jo huipussaan tuleva rouva kauniina ja säteilevänä kiitos Tmi Tiia Saranen ja kiitos myös Siskolle hänen kanssaan suunniteltiin häälook. Hyviä tilannekuvia kirkosta ikimuistoiset häät!

    VastaaPoista