Voi tätä ikävää !

Miten sitä onkaan ikävä kun toinen ei ole siinä lähellä. Kesäyön aikana monta kertaa korjannut tyynyänsä, mutta sopivaa asentoa vaan ei löydy. Patjakin tuntuu niin kovalta ja öinen hiljaisuus herättää, juuri kun olin pääsemässä uneen. Tässä sitä nyt sitten jalkoja heilutellaan sängyn reunalla ja haaveillaan kullan kainalosta. Voi kumpa saisikin käpertyä kainaloon ja nukkua siinä aamuun asti.  Aamulla aikainen herätys, siispä pitää yrittää löytää se uni jostakin vaikka olisi mukava katsella vaikka koko yö tummenevaan kesäyöhön ja miten aikaisin aamun aurinko näyttää valonsa. Mietin vielä: miten erilaista onkaan yöllä, kaikki se hiljaisuus, tuulen vaimea ääni ja pihapuiden kuiskinta. Nyt kuitenkin pää tyynyyn ja haaveilua.....