Tervetuloa TyyliSiskon sivulle


KULTALIITOKSIN Ilta-auringon kultaama hetki jää muistoihin kosketuksen lämpö iholle. Sydämen vahva tunne syvälle ajan hyräilevään tunnetilaan. Pysäyttää ajan kuljettaa mietteitä sydänalaasi lämpösiä lauseita pyyhit kyyneleitä. Mieleesi palaa herkät hetket ihanat odotukset. Ne kulkeutuvat sydämesi mielialaan. Rajattomien polkujen matkaajalle illan rauhaan, joka on kultaliitoksin sidottu _sv_

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Unelmakyynel

 TyyliSisko on suunnitellut ja toteuttanut hopeakorun. Mistäkö kaikki lähti? Ulla Kamppinen on hoitanut jo pitkään metsästä pelastettua villikissaa. Kissa sai nimekseen Unelma ja eräänä päivänä Unelman silmäkulmassa oli kyynel ja Ulla mietti oliko se onnen kyynel ja samalla hän mietti, että voi kun siitä tekisi joku korun ja siitä korusta lahjoitettaisiin osa villikissojen pelastamiseksi. Ulla oli jo päättänyt, että korun nimeksi tulee Unelmakyynel.
Ulla soitti meille ja pyysi meitä suunnittelemaan ja toteuttamaan tämän Unelmakyyneleen. 
Mietimme yhdessä mieheni kanssa, että miten saisimme siitä mahdollisimman käsin tehdyn. Emme halunneet rikkoa kyyneltä, niimpä mieheni tekee jokaiseen hopeasta pienen ankkurin. Sen jälkeen minä aloitan kyyneleen muokkaamisen, niin että siihen tulee Unelman väriä tumman harmaata, mutta myös ripaus vaaleanharmaata.
Kun kyynel on valmis, niin paistan sen uunissa. Tämän jälkeen mieheni tekee hopeiset lukot käsin. Sitten vielä hän laittaa hopeisen papuketjun paikalleen ja näin koru on valmis. Tämän jälkeen pakkaan jokaisen korun huolellisesti pakkausmuoviin ja siitä sitten viemme aina valmiit korut Ullalle ja hän lähettää ne eteenpäin asiakkaille.

1 kommentti:

  1. Ihana idea Ullalta ja Sisko ja Kaitsu toteutti sen upealla korulla!

    VastaaPoista