Tervetuloa TyyliSiskon sivulle


KULTALIITOKSIN Ilta-auringon kultaama hetki jää muistoihin kosketuksen lämpö iholle. Sydämen vahva tunne syvälle ajan hyräilevään tunnetilaan. Pysäyttää ajan kuljettaa mietteitä sydänalaasi lämpösiä lauseita pyyhit kyyneleitä. Mieleesi palaa herkät hetket ihanat odotukset. Ne kulkeutuvat sydämesi mielialaan. Rajattomien polkujen matkaajalle illan rauhaan, joka on kultaliitoksin sidottu _sv_

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Ystäväpariskunnan häät lähestyy

Viikolla olin kirkossa hääparin kanssa harjoituksissa. Kaikki sujui mallikkaasti. Otin hieman kuviakin, mutta ne jääköön nyt tuonnemmaksi. Olen saanut luvan laittaa kuvia sitten TyyliSiskon sivuille ja kertoa häistä. Olen mieheni kanssa kerännyt erilaisia oksia joita sitten olemme spreijanneet kultaisella värillä ja tästäkin varmasti saamme kuvia häiden jälkeen. 
Kaasona olen saanut olla valitsemassa morsiamen sekä myös sulhasen pukua, niin kuin aiemmin kerroinkin. Nyt vaan jännityksellä odotetaan häitä ja sen jälkeen kuvia. Olen onnellinen, että juuri nämä ihmiset ovat toisensa löytäneet ja sydämestämme toivomme Kaitsun kanssa heille kaikkea hyvää. Näkemisiin ihania häitä odotellessa. Terv. TyyliSisko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti